Intohimona myyntityö

Suurin osa ostopäätöksistä tehdään edelleen myymälässä ja tästä syystä kentälle tarvitaan ammattitaitoiset myyntiedustajat. He puolustavat, parantavat ja kehittävät päämiestemme tuotteiden saatavuutta, näkyvyyttä, myymälätoimenpiteitä ja myyntituloksia.

Olemme vahva ja paikallinen kumppanisi, joka valvoo etujasi paikallisesti myymälätasolla ja edustaa tuotteitasi tinkimättömällä ammattitaidolla ja intohimolla.

Miten me toimimme?

Tarkkaan mietityt tuotesalkut mahdollistavat pitkäjänteisen, pysyvien tulosten saavuttamisen kustannustehokkaasti. Toimintamme perustana ovat aina päämiestemme ja heidän brändiensä tarpeet, prioriteetit ja tavoitteet kullekin myyntijaksolle. Työmme tulokset ja edistyminen raportoidaan avoimesti.

Vähittäiskaupan myynnin johtaminen ja kehittäminen vaatii meiltä paitsi asennetta ja intohimoa päämiestemme tavoitteiden saavuttamiseen, myös keskittymistä niihin osa-alueisiin, joissa meidän tulee olla paras: jakelun varmistaminen ja parantaminen, myymälänäkyvyyden kasvattaminen, erilaisten myymäläaktiviteettien toteuttaminen (esimerkiksi näytejakelut ja konsulenttipäivät).

Räätälöidyn toimintamallin avulla:

  • asetamme tavoitteita ja suunnittelemme työohjeet niiden saavuttamiseksi yhdessä päämiestemme kanssa jokaiselle myyntijaksolle
  • valvonta ja johtaminen ovat olennainen osa työtämme, sen avulla voimme seurata miten asetetut tavoitteet saavutetaan
  • jatkuva seuranta ja raportointi edistymisestä ja tuloksista

Läheinen ja läpinäkyvä yhteistyö

Jatkuva tietotaidon, menetelmien ja työkalujen parantaminen läheisessä yhteistyössä päämiestemme kanssa on auttanut meitä saavuttamaan asemamme johtavana kenttämyyntiyrityksenä.

Säännöllinen ja avoin kommunikointi on avain menestykselliseen yhteistyöhön niin tavoitteiden asetannassa, suunnittelussa ja toteutuksessa kuten myös valvonnassa ja raportoinnissa. Avoin keskustelu mahdollistaa pitkän tähtäimen työskentelytapojen kehittämisen, joka omalta osaltaan parantaa tuloksia.

Olemme asettaneet korkeat laatutavoitteet kenttämyyntiorganisaatiollemme, jotta menestys olisi pitkäjänteistä:

  • ammattitaitoinen ja innostunut henkilökunta
  • ammattitaitoinen myynnin johtaminen
  • modernit työkalut ja prosessit

Vastuu ja aito sitoutuminen yhdessä intohimon kanssa auttavat meitä saavuttamaan tavoitteet yhdessä päämiestemme kanssa.

Ota yhteyttä niin kerromme lisää palvelutarjonnastamme.

Laadukkaalla myyntityöllä lisäämme myyntiäsi!

Olemme erikoistuneet tuloksekkaaseen myyntiin pt-kanavassa ja laajasta tuotesalkustamme löytyy useita vahvoja tuotemerkkejä. Ammattitaitoiset myyjät luovat pysyviä tuloksia kustannustehokkaasti – joka päivä!